keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Alma on kotona

Maanantaina napattiin pakettiauto töistä lainaan ja käännettiin nokka kohti Helsinkiä. Perjantaina ja sunnuntaina oli jo valmisteltu Alman tuloa järjestämällä herppihuonetta uudelleen niin että saatiin sinne tila Alman terraariolle, ja nyt oli aika hakea tyttö kotiin. Suunnitelmana oli, että hoidetaan hakureissu mahdollisimman pikaisesti, että kotiinpaluukin ajoittuisi ihmisten aikoihin, mutta kun pelkkää ajoakin oli yhteensä se neljä tuntia, niin kyllä se töiden jälkeen vähän väkisin aika yölle veti. Etenkin kun hakupäässä oli hyvin aggressivisesti sulkeutuva hissi, ja kyllähän sitä aina tulee vähän höpistyä. Niinpä siinä kohtaa kun terraario, tavarat ja käärmes olivat Helsingin päässä pakattuna pakuun, navigaattori näytti kotiinpaluajaksi jo yli kymmentä.

Nassu lähtee heti kohti linssiä kun menee terraariolle ottamaan kuvaa
Siinä alkoikin sitten se kiva leikki, kun alettiin miettiä kantoapua. Kellonaika kun tiputti etukäteen sovitun kantoavun pois laskuista, Jussi kun oli alkuun optimistisesti arvioinut että selvittäisiin takaisin Turkuun jo yhdeksään mennessä. Eli eikun soittokierrosta käyntiin, ja Jarin kohdalla tärppäsi. Jussi kun ei ollut kauhean luottavainen sen suhteen, että saisi tuon 160*70*126cm terraarion kanssani kahdestaan ylös. Olkootkin että se on vesivaneria ja että liukuovet sai irti siirron ajaksi. Niinpä mentiin taas klassisemmalla linjalla, että miehet kantoivat ja minä olin mukana varmistamassa. Niin terraario nousikin hyvin, ja se saatiin nopeasti kierreportaat toiseen kerrokseen. Sen jälkeen tulikin sitten ensimmäisen isompi tenkkapoo, kun jouduimme toteamaan aiemman huolen aiheelliseksi: herppihuone on pienen kapeahkon käytävän päässä, ja aika äkkiä ylös päästyämme huomasimme, ettei terraario taivu käytävästä huoneeseen mitenkään. Vaikka sitä kuinka nosti pystyyn, karmi tuli itsepintaisesti vastaan.

Lempparipaikasta on hyvä tähystää.
Hetken tilannekartoituksen jälkeen minä ja Jari tulimme lopputulokseen että terraario saattaisi mahtua sisään, jos saisimme eteiskaapin liukuovet pois blokkaamasta. Jussi oli hieman epäileväinen sen suhteen, riittäisikö sekään, mutta eihän liukuovien poisnostamisessa nyt niin kauaa menisi. Että äkkiäkös moisen testaisi... Tai testaisi, ellei kaapin ovissa olisi rullamekanismia, joka pitää pyörän tiiviisti kiinni urassa vaikka ovea kuinka nostaisi. Eli eikun taskulamppu käteen ja kaappiin katsomaan, mistä siinä mekanismissa on kyse. Etenkin sen jälkeen, kun se pysyi itsepintaisesti paikallaan vielä senkin jälkeen kun mekanismista oli irroitettu ruuvitkin. Tässä kohtaa kello oli jo lähempänä yhtätoista, mutta ovien irroittaminen tuntui silti todennäköisesti nopeammalta vaihtoehdolta kuin silikoonatun ja useilla ruuveilla kootun terraarion purkaminen ja siirto osina. Lopulta Jari saikin mekanismin irti ja Jussi nostettua peiliovet hetkeksi sivuun. Siinä kohtaa olin jo valmis lupaamaan, että jos ovien paikoilleen palauttaminen on yhtä vaikeaa kuin niiden poisotto, niin tilataan sitten vaikka palkkapäivänä joku remppaäijä katsomaan ne kuntoon.

Ensimmäinen vähän hämärä öinen yhteiskuva
Niinpä jonkin verran yhdentoista jälkeen päästiin koettamaan terraariota uudelleen sisään herppihuoneeseen, ja nyt se menikin. Vähän tiukkaan tehden, mutta kuitenkin. Ja sen jälkeen homma etenikin helposti, kun piti enää laittaa vesikuppi ja turpeet, sekä virittää lämpölaite ja lamppu jatkojohdon päähän - sekä tietenkin nostaa paikoilleen lasit ja Alma. Minun siirtäessäni Alman kantolaatikosta terraarioon Jussi koitti napata meistä muutamia yhteiskuvia, mutta keskiyön hämärässä valtaosasta kuvia tuli enemmän tai vähemmän tärähtäneitä. Paremmat yhteiskuvat saavatkin sitten vielä odottaa. Tässä kohtaa kello oli jo melkolailla puolen yön paikkeilla, ja edessä oli frettien iltatoimet. Terraarioepisodin myötä neidit jäivät poikkeuksellista kokonaan ilman iltajuoksuja, mikä sitten heijastui seuraavana päivänä astetta pahempina hepuleina - sitten kun terran kuljetuksen tieltä siirrettyjä tavaroita oli saatu siirrettyä sen verran takaisin paikoilleen, että tytöt uskalsi päästää taas irti. Kuten esimerkiksi ne eteisen kaapiston liukuovet, jotka oli onneksi miljoona kertaa helpompi palauttaa urilleen kuin ottaa niiltä pois. Kaikkiin hommiin kun ei valitettavasti ole aina järkevää ottaa liutaa uteliaita aputassuja.

Alman asumus
Ensivaikutelma Almasta vastaa hyvin edellisen omistajan kuvausta: Alma vaikuttaa hyvin rauhalliselta ja leppoisalta, mutta silti uteliaalta tyypiltä. Terraarion luokse mentäessä pää lähtee yleensä tulemaan heti kohti lasia kieli ilmaa haistellen, mutta muuten neiti ei kyllä turhia hötkyile. Terraariossa lempipaikka tuntuu olevan ylempi hyllytaso. Mutta mitäpä sitä tuossa iässä enää turhia ralleja vetäisi: onhan Alma jo viisitoista, eli tukevasti vähintään keski-ikäinen ellei peräti veteraani. Toivottavasti meillä on kuitenkin edessä vielä useampia yhteisiä vuosia.

Viikonlopun järkkäilyissä pohjustettiin myös herppihuoneen seuraavaa mylläystä, kun useammalla asukilla alkaa olla aika muuttaa taas isompiin terraarioihin. Viimeistään ensikuun palkoista lähteekin tilaukseen kolme vaneriterraariota viljakäärmeille ja kuningaspyton Pamelalle, jonka jälkeen bamburottakäärme Enzo ja silmäskinkki Pätkis perivät viljojen vanhat Exoterraariot, ja tiikeripyton Luigi saa seuraavaksi junnulakseen Pamelan nykyisen terraarion. Joka taas vapauttaa muutamia pikkuexoja toistaiseksi poikaspurkeissa oleville hämähäkeille. Sen jälkeen voisikin olla paikallaan tehdä uusi postaus myös herppihuoneesta.

Tähän se meinasi silloin yöllä tyssätä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Frettiesittelyä ja kesäpäivää Hämeenlinnassa

Eilen startattiin taas auto ja otettiin suunta kohti Hämeenlinnaa. Sielä meillä oli ohjelmassa frettipäivä Animal Housessa, jonka lisäksi olimme sopineet Jussin kanssa menevämme katsomaan Hämeen linnaa. Jälkimmäisen suhteen meillä oli myös pieni suunnitelma linna-aiheisesta valokuvaussessiosta tyttöjen kanssa, mutta se sitten jäi, kun linnan sisäpiha oli suljettu vapaalta haahuilulta maksullisen yleisötapahtuman vuoksi. Niinpä linnareissusta tuli sitten vähän erilainen, kun osa keskiajan malliin toteutuista hevosturnajaisista näkyi myös linnan puiston puolelle, jonne sitten siirryimme ulkoiluttamaan tyttöjä ja katselemaan hevosia.

Lysti olisi voinut jakaa viereisen tilan lintujen kanssa. Tytöstä se näytti mielenkiintoisemmalta kuin oma aitaus.

Menomatkalla Animal Houseen huomasin jo automatkalla yhden huolestuttavan asian: liikkeessä oli facebookin mukaan laitettu tarjoukseen mm. kaikki kissojen ja koirien pedit sekä osa lihanameista. olen sen miljoona kertaa päättänyt, että näädät eivät tarvitse yhtään lisää petejä, jonka lisäksi minun ei tällä hetkellä pitäisi shoppailla muutenkaan mitään ylimääräistä. Mutta vastahan meillä oli kolmella synttärit, eivätkä näädät olleet saaneet mitään lahjoja... Itsepetos on helppoa ja hyviä syitä löytyy aina. Eli lähtihän sieltä sitten myös lahjuksia näädille, tosin vasta ihan esittelypäivän lopuksi.

Lysti ja Mitella ovat aika tiimi nukkuessaankin (ja manikyyrin tarpeessa...)

Viikon takaiseen nähden esittelypäivä sujui paljon rauhallisemmissa merkeissä, ja kaunis ilma ja lähiympäristön ulkoilmatapahtumat verottivat varmasti osaltaan kävijöitä. Se ei toisaalta ollut pelkästään huono asia, sillä sen myötä päivä oli myös positiivisella tavalla erilainen. Siinä missä viime viikolla pääsimme tekemään lajia tutuksi monille sellaisille ihmisille, joilla ei ollut mitään käsitystä mikä on fretti (muunmuassa paljon ruokaostoksilla olleita lapsiperheitä), eilen ehdittiin jutella pidemmin useamman sellaisen kanssa, jotka ovat miettineet fretin hankintaa jo jonkin aikaa, ja joita sitten kiinnostivat enemmän hoitoon, hankintaan ja koulututtamiseen liittyvät asiat. Ja välistä oli sitten sen verran rauhallista, että ehti jutella myös Lauran kanssa, joka oli liittynyt seuraamme Milo-frettinsä kanssa (ja jolta löytyy myös frettiblogi, You Little Thief). Välillä näätäjutuissa kun on niin kiire, että vaikka ehtii kyllä nähdä muita harrastajia esimerkiksi messuilla, ei siinä välttämättä jää kauheasti aikaa jutella, kun näädät keräävät ympäristön huomion.

Mitella-pampula
Yksi Animal Housen siileistä





























Animal House oli liikkeenä pienempi kuin olin kuvitellut, mutta sen neliöt oli täytetty sen verran tehokkaasti hyödyksi, että meidän aitauskin mahtui vain juuri ja juuri. Mutta se myös teki sen että liikkeen koosta huolimatta sielä riitti myös nähtävää. Sitä pääsi ihastelemaan muunmuassa afrikkalaisia kääpiösiilejä ja tuliskinkkiä, joista jälkimmäinen olisi saattanut lähteä Jussin mukaan, mikäli kesä olisi ollut vähän pidemmällä. Liikkeen omistaja kyseli myös haastavia kysymyksiä siitä, mitkä ovat sellaisia frettituotteita, joita toivoisimme liikkeen valikoimiin. Kysymyksestä tekee itselleni haastavan se, että itsekin on jo lauman koon takia on vähän tarjoushaukka, ja moni tuote tulee hankittua sieltä mistä sen halvimmalla ja kätevimmin saa - vaikka pyrinkin koko ajan suosimaan aiempaa enemmän myös kivijalkaliikkeitä ja kotimaisia valmistajia sen sijaan että tilaisin kaiken netistä (tai no... tilaan kyllä edelleen kaiken valtaosin netistä, mutta pyrin valitsemaan aiempaa useammin kotimaisia nettikauppoja, joista monen kohdalla valitsen sitten toimitustavaksi noudon liikkeestä). Mutta mikäli etenkin Hämeenlinnan suunnalla asuvilla tai Animal Housen nettikaupan käyttäjillä on aiheeseen liittyviä toiveita, niitä varmasti kuullaan liikkeessä mielellään. Itse vinkkasi jo sen, että ainakin lohitahnaa ja tarpeeksi pieniä valjaita on ollut varsin haastavaa löytää liikkeistä.

Lauman lahjukset
Meillä on Huiskun kanssa diili: se menee heti kiehnäämään söpösti kaikkiin uusiin peteihin, niin Jussikin näkee kuinka ihania ja ei yhtään turhia ne on.
Omat sortumiset tulivat tosiaan sielä peti- ja namipuolella. Pedeissä ihastuin ensin punaiseen pyöreänmuhkeaan petiin, joka osui hyllystä silmiin heti. Ja kun lapussa mainittiin pedin olevan vielä kotimainen, niin eihän sortumista voisi pitää niin pahana asina. Mutta koska Mihail on petien suhteen paljon nirsompi, piti lahjoja hakea toki myös namipuolelta. Alkuun ajattelin huijata näätiä, ja hakea lahjanamit näätähuoneen kaapista, jossa meillä on edelleen useampi kilo kuivalihaa. Mutta kun tarjouksessa olleista pusseista löytyi kanan lisäksi myös kani- ja lammasnameja, lähti niitäkin mukaan kolmen pussin tarjoussatsi. Ja siinä oli mielestäni kasassa ihan hyvät lahjukset laumalle. Kun liikkeen omistaja sitten kaivoikin vielä esille kankaisia petikuoria, ja kyseli, mitä olemme Lauran kanssa mieltä siitä, miten ne sopisivat frettikäyttöön. Ja itse näki heti kuinka sinne katoaisi kasa vilttejä näätähuoneen kaapista, ja kuinka sinne sisälle sujahtaisi helposti myös jäädytetty pullo tai kylmäkalle pahimpina hellepäivinä tuomaan viilennystä. Niin lähtihän yksi semmoinenkin testiin. Vaikka Jussi ilmoitti siinä kohtaa silmiä pyöritellen että seuraavat pari viikkoa syödäänkin sitten taas makaronia, kun näätämamma pääsi taas vauhtiin. Mutta onneksi Jussi tykkää makaronista. Enkä voi sanoa, että noista olisi tullut maksettua paha hinta sikäli, kun alennusten kanssa maksettiin koko satsista noin puolet siitä, mitä pelkkä pyöreä peti olisi valmistajan sivuilta tilattuna (pitihän minun heti googlettaa pedin merkki, joka on muuten Nani, kun yritys ei ollut itselleni ennestään tuttu).

Kaupungin nimikkopaikalla
Jatkettuamme frettipäivää hetken myös linnan puistossa, jossa myös riitti uteliaita ihmisiä kyselemässä tytöistä, oli kotimatkan vuoro. Kotimatkalla pysähdyimme Forssan Autokeitaalla, josta tuli suoraan yksi lempitaukopaikoistani- harmi vain, ettei se satu meillä yleensä reitille. Autokeitaalla oli monessa kohdin kylttejä, joissa toivotettiin koirat tervetulleeksi terassialueelle, ja tytötkin saivat vain positiivisia kommentteja. Etenkin näin kesäaikaan tauot kun pitää miettiä aika vahvasti eläinten ehdoilla, sillä parkissa oleva auto kuumenee erittäin nopeasti. Niinpä sellaiset ruokapaikat ovat aika poissuljettuja, joissa pitäisi syödä tiloissa joihin eläimiä ei voi ottaa.

Aurinkoa ja heposia <3
Linnanpihalla tapahtuu.

Toisen pedin ensimmäinen täyttö (kuvassa vasta osa pedin syömistä vilteistä).
Lystistä kylmäkalle oli aika jännä.
Kangas pääsee samalla hyvään testiin, kun neidit päättivät koettaa kaivaa kylmäkallen ulos.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Kolmoissynttärit

Eilen meidän näätälässä startattiin kolmen päivän bileputki, kun kolme laumasta juhlii synttäreitään peräkkäisinä päivinä. Eilen Mihail täytti 5 vuotta, tänään on vuorossa Itsyn 3-vuotisjuhlat ja huomenna juhlitaan Lystin 1-vuotissynttäreitä (mistään ei huomaa, miksi näädillä puhutaan pentukaudesta...). Juhlat huipentuvatkin huomenna Hämeenlinnassa, jossa olemme pitämässä frettipäivää klo 11-15. Vaikka Miikkis ei nyt lähdekään reissuun mukaan, ehkä siltä reissulta pitää koettaa keksiä näädille jotain pientä synttärilahjaa. Pöytä on ainakin ollut nyt komeasti katettuna, kun tänäänkin neidit saivat aamupalaksi hiiriä ja Miikkis koirien pihvitikkuja. 

Meidän synttärinäädät <3
Näiden juhlien myötä onkin juhlittu kaikki meidän näätäosaston tunnetut synttärit. Esterin kohdalla syntymäaika kun tiedetään vain vuoden tarkkuudella, neitiä juhlitaan aina 8.6., jolloin se muutti meille Snurren kanssa. Siitä tulee ensikuussa täyteen kolme vuotta. Meidän lauman seitsemännen prinsessan synttäreitä saatetaan juhlia ensivuonna 11.5., mutta koska Britteihin syntyi vain kaksi naarasta siihen pentueeseen, jota Sarianna on sillä silmällä katsellut, ihan vielä ei uskalla hehkuttaa. Etenkin kun toinen syntyneistä naaraista on todennäköisesti jäämässä kasvattajalle itselleen. Mutta on siis mahdollista, että meidän seitsemäs prinsessa on syntynyt. 

Tänään alkaa myös herppihuoneen uudelleen järjestely, jotta Alman terraario saadaan sovitettua sinne maanantaina. Alman muuttoa on valmisteltu myös varaamalla töistä pakettiauto maanantaille, sillä ihan niin iso ei Jussin uusi autokaan ole, että Alman terraario olisi mahtunut sinne kokonaisena. Eli ei ehkä maailman railakkainta biletystä, mutta maailman mahtavimmat synttärisankarit kyllä. Ja kunnon frettimäiseen tapaan etenkin Lysti osaa kyllä tehdä bileet pienemmästäkin - onhan herppihuoneen järkkääminenkin parasta ikinä! Ja jos Jussi suinkin antaa, meillä on myös hyvä discovalo viritettäväksi sinne tuomaan sopivaa tunnelmaa. Miikkis puolestaan uskoo remujuhlia enemmän hyviin tarjoiluihin ja tavallista reilumpiin annoskokoihin.

Paljon onnea Mihail. Itsy & Lysti!

tiistai 15. toukokuuta 2018

Pakastimen täydennystä

Sovimme IceMicen kanssa viime viikolla näätien pakastekuorman kuljetuksen tälle päivälle, ja kun tämä päivä läheni, tiheni myös jännitys. Lämpötila kun on Turussa kohonnut parhaimmillaan jo yli kolmeenkymmeneen asteeseen, ja pakasteet matkasivat meille Kuopiosta asti. Matkaan meni siis käytännössä työpäivän verran. Jännitystä kyllä jonkin verran lievensi se, että tiesin pakasteita tulevan yli neljäkymmentä kiloa, ja sellainen määrä ei sula ihan hetkessä. Ei vaikka se jouduttiin jakamaan kolmeen isoon kylmälaukkuun, jotka ne täyttivät niin tehokkaasti ettei niihin mahtunut lihojen lisäksi minkäänlaisia jääpusseja kylmäkalleiksi.

Päivän lihakuorma
Jännitys osoittautuikin turhaksi, ja kuorma pääsi jäisenä perille. Missään tuotteissa ei näkynyt mitään sulamisen merkkejä, ja niinpä könttänä tulleet helmikanatkin piti jättää vielä useammaksi tunniksi huoneenlämpöön ennenkuin sain jaettua ne annospusseihin. Muut lihat tulivatkin 250-1000 gramman pusseihin tai pötköihin pakattuina ja ne saattoi nostella suoraan pakastimiin. Tätä, eilistä ja torstain kuormaa ennakoiden kun olimmekin jo käyneet hakemassa eilen herppihuoneeseen pienen kakkospakastimen. Hetken pakastinjakoa mietittyämme päädyimme siihen, että kaikki kokonaiset ruokaeläimet sijoitetaan herppihuoneeseen, ja loput näätähuoneen pakastimeen. Siinä kohtaa en kyllä ihan ajatellut että nuo kokonaiset ruokaeläimet jo yksinään täyttäisivät tuon sadan litran pakastimen, mutta ei se kyllä paljosta jäänyt puuttumaan. Meillä kyllä on nyt todella hyvin rottia, ja tilauksen mukana tuli mm. kolme kiloa hiiriä ja neljä marsua. Rottia kun haettiin eilen Nummelastakin pussillinen, samalla kun käytiin katsomassa viikon päästä kotiutuvaa Alma-kuningasboaa.

Kylmälaukkujen aarteita

Tämän päiväisessä kuomassa meille saapui:

8kpl natalhiiri
1kg kaninpinkki
4kpl marsu
6kpl hamsteri
3kg hiiriä
10kg KB Mix ankka -jauheliha
8kg KB Barf viiriäinen (torsoja)
5,5kg Alaska Combi -jauhelihalajitelma (sis. mm. kania, kanaa, kalkkunaa, kala/lammasta)
10kg KB Barf kaninpäät (olin alkuun miettinyt kanin lihaisia luita, mutta ne olivat nyt loppuneet)
5kg helmikana (torsoja)
(+ fuzzy-hiiriä ja XS rottia Jussin käärmeille)

Lisäksi pakastimessa oli ennestään muutamia kiloja:

rottia
kanankauloja
broilerinsydämiä
MUSH kana-/kalkkuna-/lammaspullia
broilerin reisilihaa
(+ surviaissääsken toukkia kaloille)

Näätähuoneen pakastimeen päätyi tällainen lihakattaus
Määrällisesti näiden pitäisi riittää hyvin kesäksi, etenkin kun torstaina haetaan vielä 10kg broilerin reisilihaa. Käytännössä pakastinta joudutaan kuitenkin täyttämään hiukan kesälläkin sitten kun sinne saadaan taas tilaa. Ainakin sydämiä ja sisäelimiä kun on tällähetkellä liian vähän suhteessa muihin lihoihin, vaikka osa jauhelihoista sekä tietenkin kokonaiset ruokaeläimet sisältävät myös niitä. Mutta tällaisilla eväillä lähdetään sitten kesää kohti. Ja tässä kohtaa tulee se seuraava jännitysmomentti: tässä kun on nyt useampaakin sellaista lihalaatua mitä yksikään meidän näädistä ei ole saanut aiemmin. Eli voi olla, että kaikki ei olekaan pelkkää herkkua, eläimet kun osaavat tunnetusti olla välillä vähän nirsoja.

Lysti varmasti eläisi mieluummin pelkillä herppihuoneeseen pakatuilla pakasteilla.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Pikapäivitys

Kuluneen viikon kuulumisia on voinut käydä jo vähän kurkkimassa facebookin ja instagramin puolella, mutta koetan ehtiä tehdä ensiviikolla ihan kunnon postauksiakin tänne blogiin. Joko tähän viikkoon palaten tai ihan uusista jutuista. Nyt vain olen ollut vuoroon liian kiireinen menojen ja kesästä nauttimisen välillä, että en ole ehtinyt ottaa kunnolla aikaa istua alas koneelle ja päivittää blogia. Sen sijaan sitä on muun muassa ulkoiltu näätien kanssa, siivottu näätähuone perusteellisesti, pidetty yksi näätäpäivä, vietetty aikaa lauman mummolassa ja katseltu kuvia ehkä tulevasta seitsemännestä prinsessasta. Brittiemo kun synnytti perjantaina seitsemän pentua, joista kaksi oli tyttöjä. Tänään sitten täytin kotiselvityslomakkeen britteihin päin, ja nyt jäädään odottamaan millainen pikkuneidistä kasvaa. Tytön kasvattaja kun ei vahvista mitään pentuvarauksia ennenkuin pennut ovat ainakin neliviikkoisia.

"Tavoittelemanne bloggaaja lojuu juuri nyt ruohikolla kuvaten perhosia"
Ensiviikollekin on tiedossa jo monenlaista eläimellistä ohjelmaa. Huomenna haetaan eläintenruuille toinen pakastin ja lähdetään Helsinkiin katsomaan minun ehkä tulevaa kuningasboaa. Tähän asti olen viimeiset pari vuotta mantrannut että en tarvitse omia matelijoita kun Jussilla on niitä huoneellinen, mutta en voi silti kieltää, että en olisi jo jonkin aikaa kuumeillut että matelijahuoneesta löytyisi myös jokin normivärinen isompi käärmes. Niin tästä neidistä nyt ehkä tulee sitten se minun käärmeeni. Tiistaina meille pitäisi saapua IceMicesta viime kertaista selvästi isompi kuorma täynnä uusia makututtavuuksia näädille, jonka lisäksi myös torstaina lähdetään hakemaan toisaalta kymmenen kilon lihakuormaa. Ja lauantaina taas frettipäiväillään, tälläkertaa Hämeenlinnan AnimalHousessa.

Näädät on silti saatu hyvin väsytettyä
Ja jotta näätämäisyydet eivät loppuisi ensiviikkoonkaan, tulin tällä viikolla lyöneeksi lukkoon yhden frettipäivän vielä kesäkuun puolellekin. Kaveri esitti minulle sen suhteen sellaisen tarjouksen, josta en yksinkertaisesti voinut kieltäytyä. Joten 9.6. meidät bongaa hänen työpaikaltaan Vantaalta Koivukylän Faunattaresta.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Liedon vanhalinnalla

Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen, joten jos siitä haluaa ehtiä nauttia kunnolla on turha jäädä odottamaan kesäkuuta ja lomia. Niinpä tänään päätettiin ottaa ilo irti kauniista ilmasta ja vapaapäivästä, ja suunnattiin kohti Liedon vanhalinnaa. Tällä kertaa mukaan seikkailuun päätettiin ottaa Lysti ja Mitella, mutta koska Huisku koitti niin kovasti kaivaa itseään sisään kantoreppuun Jussi päätti että voi kyllä yrittää taluttaa kahtakin, että kaikki junnut pääsevät retkelle. Niinpä ei muuta kuin näädät reppuun ja autolla kohti kohdetta.

Vuoren laelta oli ihan hyvät näkymät.
Piehtaroitiinkin löytyi hyviä kohtia
Paikanpäälle saavuttua päätettiin kavuta ensiksi linnavuoren laelle, ja sen matkaa neidit kulkivat vielä repussa. Niitä portaita kun mentäisiin tyttöjen kanssa vielä huomennakin, jos oltaisiin koetettu saada ne kulkemaan kaikki niitä yhtäaikaa ylös. Mutta heti ylös päästyä neidit saivat fleksinsä valjaisiin, ja pääsivät haistelemaan tuulia. Itseä ihmetytti ennenkaikkea alueen kukkaloisto, ja retkellä tuli bongattua niin kesän ensimmäiset sini- ja valkovuokot, metsäorvokit kuin liuta muita kukkia joita en tunnistanut. Lysti taas olisi mielellään kokeillut myös kalliokiipeilyä, mutta neidin harmiksi en suostunut päästämään sitä kokeilemaan taitojaan jyrkimmille rinteille. Ei sillä ettäkö olisin epäillyt sen ketteryyttä, mutta Lystin harmiksi valjaslenkeillä mennään vain paikkoihin joihin omistaja pääsee tulemaan perässä.

Lysti ei ihan ymmärtänyt miksi me ei menty tästä alas. Kun alhaalla olisi voinut olla jotain jänskää.
Suunnasta oli ajoittain pieniä erimielisyyksiä

Tyttöjen juostua itsensä laella väsyksiin ja pyydettyä päästä takaisin reppuun suuntasimme hetkeksi alarinteelle kuvailemaan. Lähinnä tyttöjä ja kukkia, mutta Jussilla oli pieni toive myös herppibongauksista. Yhden sisiliskon onnistuimmekin näkemään, mutta se ehti livahtaa koloonsa ennenkuin kumpikaan sai siitä yhtään kuvaa. Kuvien oton jälkeen jatkoimme vielä hetkeksi polttokenttäkalmistojen suuntaan ja sillä puolella olevaan metsään kävelemään. Tässä kohtaa kaikki kolme neitiä nukkuivat tyytyväisinä repussa, ja käänsivät vain välillä kylkeään. Niille oli jo laessa oli selvästi ollut tarpeeksi seikkailua yhdelle kertaa.

Meidän kukkaistytöt <3

Tassujen väsyttyä seikkailua voi jatkaa kun joku kantaa.

perjantai 4. toukokuuta 2018

Odotusta ja ultria

Pentukausi alkaa olla jo hyvässä vauhdissa, mutta oman blogin puolella ei ole vielä kauheasti pentujuttuja näkynyt. Syykin tähän on hyvin yksinkertainen, eli se ettei meidän kohdalla ole vielä mikään varmaa. Vaikka meillä on kotona jo aika iso lauma, en voi kieltää ettenkö vähän haaveilisi myös uudesta vauvasta. Viime syksynä nämä haaveet johtivat pentujonoon, jonka lisäksi olen antanut Sariannalle avoimen valtakirjan sijoittaa meille tyttöpentu, jos hän sijoituskotia tarvitsee.

Huisku ihan vaavina. Kuva Mandy Schuhmacher
Omalta osalta ensimmäinen kuuden viikon odotus käynnistyi 28.1., kun Effie astutettiin ensimmäisen kerran. Ehdin jo innostua, että tällä kertaa pentuhomma olisi selvä jo heti alkukeväästä, ja sen jälkeen meille joko tulisi pentu heti alkukesästä tai tietäisin olla odottamatta, jos sopivaa alpparitytyä ei syntyisi. Ensimmäinen astutus ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan Effie ultrattiin tyhjäksi 16.2., ja alkoi uuden kiiman odotus. Se alkoi, ja Effie astutettiin uudelleen 8.4. Ja eilen sitten varmistui, että tälläkään kertaa ei tärpännyt. Nyt siis ollaan taas nollapisteessä odotuksen suhteen, ja odotellaan vieläkö neiti aloittaa kiimaa tämän pentukauden osalta. Ja jos, päästään odottamaan taas astutusta ja ultraa. Jos ei, niin sitten on hyväksyttävä se ettei meidän Myy synny tästä yhdistelmästä ainakaan tänä vuonna. 

Yhden mahdollisen sijoitustytyn laskettuaika on 12.5., ja vaikka kuinka päätin että en edes kysy mahdollisista yhdistelmistä ja muista, vaan pyydän Sariannaa vain ilmoittamaan jos meille olisi tyty tulossa, niin enhän mie malttanut. Sielä minä nytkin seuraan kasvattajan facebook-sivulta emon mahan kasvua ja lasken päiviä, vaikka päätös siitä tuleeko pentueesta pentua Suomeen on Sariannan ja kasvattajan välinen. Minä tulen mukaan kuvioon vasta siinä kohtaa, jos Sarianna päättää jonkun pennuista sopivan kasvatukseensa, hän saa sen, ja hän päättää sijoittaa sen. Sitä ennen on ihan sama vaikka pentueeseen syntyisi kymmenen suklaatytyä, jos ne eivät ole sitä mitä Sarianna hakee. Eli senkin suhteen jatkamme odottavalla linjalla. Todennäköisesti odottava linja jatkuu useamman viikkoa synnytyksen jälkeen, ellei sitten ole heti selvää ettei poikueeseen syntynyt haettua muunnosta.

Neidin kasvua Saksassa tuli seurattua viime vuonna tiiviisti kuvien kautta. Kuva: Mandy Schuhmacher
Odotellessa katselen facebookin ja instagramin täyttäneitä pentuvideoita ja kuvia, seuraan tuttujen pentueiden kasvua ja vertailen uteliaana Huiskun tänä vuonna syntyneiden täyssisarusten pentukuvia Huiskun pentukuviin. Lystin siskonpentujenkin kuvia on ilo katsella, vaikkei yksikään niistä pennuista tule olemaan oma. Samalla muistutan itselleni, että tuli meille tänä vuonna pentua tai ei, meillä on jo kotona maailman täydellisin lauma. Kun ei meille kuitenkaan voi pidemmän päälle tulla joka vuosi kahta uutta näätää. Olin vain vähän ajatellut, että tämä voisi vielä olla sellainen vuosi.  Olisihan noita myytäviä tytyjäkin ollut tänä vuonna jo pari, mihin olisi ollut mahdollisuus ilman että on ollut jonossa. Mutta niin kauan kuin on mahdollista että jompikumpi suunnitelluista pennuista toteutuu, pidän laput silmillä muiden suhteen. Tänä vuonna se kun ei oikeasti ole millään muotoa paha, jos jään ilman pentua sen vuoksi että odotan jotain tiettyä, joka ei välttämättä edes synny.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Kuluseuranta 2018: huhtikuu

Huhtikuussa olin unohtanut kirjata menot sitä mukaan ylös kuluseurantaan kun niitä tuli, ja olin hetken aikaa innoissani siitä, kuinka olin selvästi onnistunut olemaan ostamatta juuri mitään. Sitten kaivoin esille kuitit, maksetut laskut ja tarkistin viimeisimmät ostot Mustista ja Mirristä ja Zooplussalta. Se illuusio karisi sitten aikalailla siinä. Eivät ne ostot olleet ihan jääneet niihin pariin messutuliaiseen ja ensiapuna haettuun pikkupakettiin pissa-alustoja. Niiden lisäksi oli vielä se varsinainen pissa-alustatilaus, yhden näyttelyn ilmot, vähän ruokamaistiaisia, lohitahnaa...

Laskupuuhia ja vapputunnelmia. Ihan hyvä kombinaatio samaan postaukseen.
Tämä myös muistutti itselle kuinka nopeasti oikeasti unohdan eläimiin käyttämäni rahasummat: silloin kun kyseessä eivät ole eläinlääkärikulujen kaltaiset isot menoerät, ilman jatkuvaa seurantaa eläimiin käyttämäni summat muuttuvat itselleni näkymättömiksi. Ilman kuluseurantaa en vieläkään uskoisi käyttäväni näätiin niin paljoa rahaa kuin selvästi käytän. Valitettavasti asian tiedostaminen ei silti loivenna haluani hemmotella näätiä välillä myös uusilla virikkeillä ja testailla vastaantulevia uusia tuotetuttavuuksia. Pakolliset kulut ja ylimääräiset humputukset yhteenlaskien käytän lauman ylläpitoon yhtä paljon rahaa mitä tuliterän citymaasturin kuukausilyhennys olisi. Se voi osaltaan selittää sen, miksi meillä on taloudessa vain yksi auto eikä itselläni ole vielä edes ajokorttia. Jälkimmäisen muuttamista vielä tämän puolella olen kyllä alkanut jo vakavasti harkita.

Näyttelyiden osaltakin säästäisi helposti kymppejä, jos oppisi ilmoittamaan välillä vain sen yhden tai kaksi näätää. Siinä olen sentään edistynyt, että enää joka näyttelyyn ei lähde se maksimäärä minkä saa ilmoittaa, vaan olen onnistunut pysymään maksimissaan neljässä. Onneksi frettien näyttelyilmoittautumisen ovat sentään aikalailla edullisemmat kuin vaikkapa koirilla. 


Huhtikuu

Näädille:

Ruuat & namit:
Kalkkunan sydän  490g 2,40€
ankan kivipiira 485g 2,40€
kanankaula XL 480g 2,20€
broilerin koipiliha 490g 2,45€
TubiCat -lohitahna 3*75g 4.99€

Eläinlääkäri & lääkintä: -

Tarpeelliset tarvikkeet:
Simple Solution Training Pads 14kpl 13,90€
Trixie Nappu -pissa-alustat (60*40cm) 5*42kpl 49,95€

Lelut, pedit & muu ekstra:
Nepparipeti messuilta 35€
Huiskulelu messuilta 8€

Näyttely- ja yhdistyskulut:
Niinpal fretei -näyttelyn ilmoittautumiset (4 frettiä) 60€

Lemmikkien hankinta: -

YHT. 181,29€

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Maailman mahtavimmat hoitomummuskat

Hoitonäädät lähtivät eilen, mutta kyllä neideistä pitää silti saada pari kuvaa lisää bloginkin puolelle, kun kaikki eivät kuitenkaan instagramia seuraa. Sen verran ihania tyyppejä nuo hoidokit olivat. Asiaan ei tokikaan missään määrin vaikuta, että minulla saattaa olla hieman heikko kohta nimeenomaan tyttöfreteille, ja kun kaikki kolme olivat vielä mummuskoja... Jussilla taas sydän on vielä näiden kahden ominaisuuden lisäksi erityisen kallellaan angoroille, ja hoidossa ollut Ruusa on se ensimmäinen pitkätukka jonka Jussi on nähnyt, ja josta hänellä sitten lähti se toive saada meille joskus samanlainen. Niinpä ensimmäistä kertaa Jussikin oli sitä mieltä, että kyllä nuo hoidokit olisivat tuossa pidempäänkin menneet. Asiaa toki varmasti edisti myös se, että en tälläkertaa edes koittanut yhdistää omaa laumaa ja hoidokkeja, niin hoitonäätien myötä kotona ei ollut sitten normaalia enempää vääntöä tai hutikakkoja.

Hoidossa olo on joskus näääin rankkaa.

Hoitonäädät Iita, Isla ja Ruusa saivat perimmäisen näätähuoneen omaksi prinsessasviitikseen ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, ettei huoneen osien välille ilmaantunut muuri ja toiselle puolelle tulleet uudet tulokkaat herättäneet sen suurempia mielenkiintoja omassa laumassa. Porttia ei edes koetettu rynkyttää tai murtaa, ja ainoat vakavammat ylityskokeillut tulivat sinä päivänä, kun ruokana oli hiiriä, ja osa hiiristä vietiinkin perimmäiseen huoneeseen. Silloin yksi nimeltä mainitsematon pomppuorava koitti kyllä kovasti hyppiä vaneria vasten nähdäkseen miten tällainen virhe pääsi käymään. Mutta kai täällä kotona on sitten aina semmoinen akkavalta, ettei pari uutta naarasta jaksa hetkauttaa, kun ei niitä kunnolla edes näe eivätkä ne tule lähelle.

Isla löysi mieleisen pedin olohuoneesta
Viikko elettiinkin sitten kahden lauman taktiikalla. Töistä kotiin tullessa avattiin omille pääsy koko asuntoon ja mentiin perimmäiseen huoneeseen seurustelemaan hoidokkien kanssa. Kun omat illalla suljettiin taas etummaiseen näätähuoneeseen, saatettiin ottaa muualla asunnossa vielä mummuskavuoro, ja päästää hoidokit tutkimusretkille. Hoitopäiviä rytmittivät toki myös Iitan lääkkeet, jotka se Snurren tapaan tarvitsi aamoin illoin. Nutriplussan kanssa lääkkeet upposivatkin neidille yhtä hyvin kuin Snurrelle aikanaan lohitahnan kanssa. Jussillakin sattui tähän väliin juuri luentoviikko työpätkien väliin, niin hän saattoi välillä käydä moikkailemassa hoidokkeja minun töissä ollessanikin, ja itselle saattoi tulla sit töihin hoidokkien kuulumisia oman lauman kuulumisten lisäksi.

Sylissä on Ruusan mielestä hyvä paikka vaikka peseytyä.
Ruokien kanssa oli sovittu että tytöille ei tarvitse ottaa omia eväitä mukaan, niin menu oli sitten sama kuin omallekin laumalle. Siinä kyllä meni taas muutama päivä tottua, kuinka paljon vähemmän mummuskat syövät kuin lauma missä on myös nuorisoa. Mutta vaikka määrät olivatkin pieniä, mummuskat söivät kyllä reippaasti kaiken mitä tarjottiin. Ainoastaan silakat aiheuttivat lievää hämmennystä. Siihenkin tilanteeseen Iita, Isla ja Ruusa löysivät kuitenkin ratkaisun, ja kalan kappaleet kannettiin yhteistuumin kupista jakkaran alle jemmaan. Sen jälkeen saattoikin sitten kipittää porukalla tyhjälle kupille kysymään, että josko nyt saisi sitä ruokaa.

Iita ehtiä leikkiä myös vuorenvalloitusta. Siinä ei yksi insulinooma paljoa hidasta.
Luonteiltaankin nuo neidit olivat aika herttaisia, etenkin Ruusa. Vaikka minä rakastankin myös noita omia adhd-apinoita, ja Lysti on kaikessa lennokkuudessaan yksi suosikkinäätiäni, on sitä pakko myöntää että kyllä tuommoinen superpussaileva pampula oli kanssa mitä ihaninta seuraa. Kun vaikkei me Ruusan kanssa niin hyvin tunnetakaan, ja silti neidin saattoi päästää pussailemaan niin naaman kuin korvatkin.

Kotimatkan aika

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Kuusiston linnanraunioilla

Tämän päivän ohjelmassa on vielä herppihuoneen siivoamisen aloittaminen, kun sinne on viime viikkojen aikana kertynyt aika paljon sellaistakin tavaraa joka ei sinne kuulu odottamaan läpikäyntiä. Ulkona oli kuitenkin niin kaunis ilma, että siivouksen ajoittaminen keskelle päivää olisi ollut sulaa hulluutta. Niinpä ehdotin Jussille, että lähtisimme pienelle päiväretkelle, ja hetken kohdetta mietittyämme päätimme suunnata Kuusiston linnanraunioille. Ja koska kyseessä on ulkoilmakohde ja ilma oli kaunis, mukaan lähti myös pari tytöistä.

Linnanneito Justiina
Heti lähdöstä puhuttaessa Esteri hyppäsi esille näyttelyhäkistä nukkumasta ja kipitti kantorepulle, joten Esteristä tuli aika itsestään selvästi toinen lähtijöistä. Esterille otettiin sitten kaveriksi Justiina, niin saivat meidän valkoiset mummuskat vähän omaa junnuvapaata tutkimusaikaa uudessa ympäristössä. Automatka linnalle taittui tytöiltä kantorepussa, ja raunioilla vahdettiin sitten valjasteluun. Violetista kantorepusta on selvästi tullut tyttöjen luottovankkuri, kun siihen osataan kiivetä jo itsekin.

Aurinkotervehdys
"Täälläkin olisi jokin kolo!"
Ei kai nyt mummuskaa meinata laittaa kiipeämään?!
Justiina viipotti raunioilla hyvää tahtia tutkien muureja ja portaita. Ainoa harmitus oli kun minä niuhotin muutamien kivojen muurin kolojen kohdalla, enkä päästänyt neitiä tutkimaan ominpäin kuinka syvälle ne olisivat johtaneet. Ties mitä arkeologisia löytöjä neiti olisi sieltä saattanut tehdä. Esteri otti tutkimukset hieman rauhallisemmin, ja aikansa häärättyään halusikin sitten välillä reppuun nukkumaan. Ei sitä seitsemänvuotiaana tarvitse enää niin paljoa omia jalkojaan rasittaa, sitten kun on nähnyt mielestään tarpeeksi. Paikalla oli tänään aika rauhallista, ja lisäksemme paikalla oli muita lemmikkejä vain yhden koiran verran. Justiina hetken mietti, että olisi käynyt tutustumassa siihen, mutta päättikin sitten vaihtaa suuntaa, kun en heti päästänyt sitä juoksemaan kohti. Ei se sitten kuitenkaan niin mielenkiintoinen ollut, jos olisi pitänyt rauhassa lähestyä saati sitten tulla syliin ja kysellä, että sopiiko tulla. Kyllä siinä tapauksessa juokseminen voitti.

Maailman parhaat mummuskat <3