tiistai 25. huhtikuuta 2017

Eläinystäväni -messut

Tästä se taas lähtee
Helsingissä oli viikonloppuna kaksipäiväiset Eläinystäväni -messut. Meidän lauma oli mukana edustamassa molempina päivinä. Nyt kun pari päivää on kulunut, lauma alkaa olla pikkuhiljaa toipunut koettelemuksesta, mutta omistaja ihan ei. Messuilla oli kyllä oikein mukavaa, mutta mukana oli taas aimo annos täyttä hulluutta - tälläkertaa kun en tyytynyt olemaan vastuussa vain yhdestä ständistä, vaan vastasin yhden ständin sopimusasioista ja varustuksesta, olin mukana kasaamassa ja purkamassa kahta ständiä ja esittelemässä eläimiä kolmella ständillä. Viimeistä kohtaa en tosin ollut ihan suunnitellut, mutta kun Karva-kaverien ständillä kuultiin, että Mihailkin on messuilla, kävivät he pyytämässä, josko voisimme käydä pojan kanssa myös sielä - ja mehän mentiin. Tälläkertaa minulla on siis tavallistakin hämärämpi kuva mitä muuta messuilla oli kuin haisunäätiä, frettejä ja hamstereita. Papukaijoja en tosin voinut missata, kun säikähdin pari kertaa kunnolla, että tappeleeko jotkut vai onko jotain purtu, kun yhtäkkiä kuului äänekäs kirkaisu. Onneksi äänilähteeksi osoittautui äänekäs naapuri. Chinchillat taas näkyivät hyvin haisunäätäständille, ja kissatavarakauppiaat frettiständille.

Fretit saatiin juuri sopivan lähelle kanssa <3
Toisen päivän frettiständilook
Toisaalta taas elinpiirin supistuminen pariin ständiin on myös tietoinen valinta. Mie en erityisemmin pidä suurista väkijoukoista, joten ständin seinät tarjoavat tervetulleet raamit omalle reviirille - ihmisiä on ehkä koko ajan edessä, mutta se ei tunnu yhtä hallitsemattomalta kuin yritykset poukkoilla ihmismassan keskellä, missä ihmisiä menee ohi joka suunnasta. Jossain määrin sitä kokee siis jopa rauhallisempana ne hetket, kun seisoo ständillä vastailemassa ihmisten kysymyksiin, kuin ne joina haahuilee "vapaasti" pitkin aluetta. Omilla ständeillä oli myös ne tärkeimmät ankkurit: oma lauma ja Jussi. Jussin kysyessä messujen jälkeen niiden parasta antia, miun olikin helppo vastata, että oma lauma: minusta on yhä vaan hienoa saada viettää aikaa niiden kanssa ja olin ihan valtavan ylpeä siitä, miten hyvin ne jaksoivat taas edustaa. Ei siinä oikein muu pysty kilpailemaan paremmuudesta omissa silmissä. Joskin voin myös avoimesti myöntää, että muutama kissatarvikemyyjä olisi saanut huomattavasti enemmän huomiotani mitä nyt sai, jos messubudjektini olisi ollut isompi. Messuilla kun on etenkin Sturdin tuotteissa paljon parempi valikoima kuin muualla - valitettavasti ne eivät ole kuitenkaan halpoja messuillakaan. Muissakaan itseä kiinnostavissa tuotteissa ei tullut törmättyä mihinkään megalomaanisiin messualennuksiin, joita messuilla näki enemmän vielä pari vuotta sitten, joten ostokset jäivät eläinpuolella yhteen koiranleluun ja nimilaattaan.

Ihmisiä riitti messuilla mukavasti. Kuva: Sinna Grönroos
Se nimilaatta menee sitten Huiskulle. Mandy kun laittoi viikonloppuna yksilökuvia pennuista, ja minä sitten päätin haluta pentueen kahdesta tytöstä sen suklaa-angoran. Sellaista laumassa kun ei vielä ole, ja sen kohdalla minulla ei tule ainakaan kiusausta kasvattaa. Sitten viime pentupostauksen Mandy kun ilmoitti paitsi että saan Akiralta pennun, myös että saan valita kumman pennuista haluan. Alkuun olin ajatetellut miettiväni valintaani vielä pidempään, mutta halusin jo päästä kutsumaan toista tytöistä omakseni. Ja arvelin saman palon olevan myös sillä, joka odotteli minun päätöstäni siitä, että kumpi tytöistä on vapaa. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, puhtaasti lemmikkipennussa on se kiva puoli, että esimerkiksi sillä, kuinka hyvä sen väri on, ei ole oikeasti mitään väliä. Onhan se ihan jännää, jos Huiskusta saadaan meille hyvä näyttelynäätä, mutta ei menestyksen puuten ole estänyt miua muitakaan näyttelyttämästä. Mutta näillä näkymin jos asiassa ei ilmene mitään isompia ylläreitä, meidän lauma kasvaa elokuussa yhdellä prinsessalla.

Gaia vom Spreewald, "Huisku" Kuva: Mandy Schuhmacher
 Messupäivien välinen yö yövyttiin Irenen luona Hyvinkäällä. Olin alkuun vähän jännännyt, miten Miikkis ja minulla messuhoidossa ollut Mörkö menisivät vieraassa paikassa, mutta asunnossa oli riittävästi portteja ja ovia kaikkien laumojen lokeroimiseen (eihän meillä lopulta ollut samassa asunnossa kuin 2 haisunäätää ja 8 frettiä neljästä eri taloudesta) . Pojat olivat niin väsyneitä, että kävivät vain yöllä tyhjentämässä kuppinsa ja tarpeillaan ja nukkuivat muuten bokseissaan. Yö meni siis niiden osalta paremmin kuin osasin toivoa. Irpe oli kyllä ennakkoon rauhoitellut, että heillä on sisäovet vielä menossa vaihtoon remontin edetessä eli kynnen jäljet niissä eivät olisi olleet maailmanloppu. Mutta vaikka omassa asunnossa olin jopa valmis kokeilemaan sitä, miten pojat tulevat juttuun (eivät tulleet: Miikkis spreijasi Mörkön), kylässä ollessa sitä ei toivoisi mitään näätähärdelliä.

Junnuskat saivat olla yöllä mukana valtaamassa Rosmon lukaalia
Frettien kiimaosasto
 Sunnuntai meni sitten vielä väsyneemmissä merkeissä ja alkoi Buranalla ja kofeiinitableteilla. Ja meinasin pienestä douppauksesta huolimatta alkaa esitellä frettejä myös siskolleni, kun en heti tunnistanut häntä - vaikka hän kyllä taisi olla katsomassa enemmän miua kuin frettejä. Eli jos jossain välissä tuntui, että ständillä hääri ihmisrobotti, niin... Kuka hullu tekisi roboteille sellaiset silmäpussit? xD  Näilläkin messuilla saattoi kuitenkin luottaa siihen, mikä messuilla on parasta: aidosti kiinnostuneet ja ilahtuneet kävijät. Se on oikeasti aina mahtava kuulla ja nähdä, jos pystyy tuomaan jotain elämyksellistä toisen päivään ja välillä jopa toteuttamaan haaveita. Itsekin kun olen ollut ihan samanlainen pikkutyttö, joka on vähän arasti lähestynyt aikuista harrastajaa selittäen, kuinka kovasti sitä itekin haluaisi kanin/fretin/koiran/siilin, mutta äiti sanoo, että nykyisissäkin on tarpeeksi. Ja käyttänyt sitten hyvän tovin vieras eläin sylissä kysellen kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Monnan viime messuille askartelemat kuvat olivat taas hitti. Kuva: Sinna Grönroos
 Silti tällähetkellä on sellainen olo, että Suomen lemmikkihaisunäädät nähdään messuilla aikaisintaan ensivuonna, ja marraskuussa itse hankkii vain bloggaajapassin, jonka turvin voi kerrankin rauhassa katsella, mitä kaikkea messuilla oikeasti on.

Kiitokset taas kaikille tavalla tai toisella mukana olleille! Onhan tämä ihan hullun hommaa, mutta mikäs siinä, kun mukana on muita mukavia hulluja <3

Väsähtänyt mittiprinsessa
Sinna & Wilma ja Jussi & Mihail ständillä
Pieni hormonihiiri Wilma
Team tummat, eli Ruut & Itsy
"Onko toi tumma ihan pentu?" Monelle sukupuolten välinen kokoero tuli ihan yllätyksenä

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Messulippujen arvonta suoritettu

Kahden lipun lippupaketin arvonta on suoritettu ja arvonnan suoritti Random.org. Voitto osoi kuudennen kommentoijan kohdalla, eli Enska Sukulle. Käyhän siis katsomassa sähköpostisi.

Onnittelut voittajalle ja kiitos kaikille osallistumisesta!


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pentukuumeilua vol2

Heitetään romukoppaan viimeisetkin yritykset peitellä pahinta pentukuumetta blogissa. Akira nimittäin synnytti eilisen puolella viisi pentua: kolme urosta ja kaksi naarasta. Naaraista toinen on angora ja toinen normikarvainen ja ainakin angora näyttää suklaalta. Nyt siis alkoi uusi odotus: saadaanko toinen näistä tytöistä meille. Siihen pitäisi olla hyvät mahdollisuudet, jos Mysaki saa isohkon pentueen, jossa on myös tyttöjä - mutta se selviää vasta viikon päästä. Viikon päästä kun sitä pitäisi malttaa seisoa messuständillä esittelemässä näätiä sen sijaan että kyttää koko ajan puhelimesta, joko synnytys on käynnistys ja miten se etenee.
Akira & pennut. Kuva: Mandy Schuhmacher
Tänään kun onnistuin jo säikäyttämään äitini, kun aloin yhtäkkiä nauraa itsekseni ja sydän alkoi takoa sellaisella vimmalla, että levähdin ihan punaiseksi - minä kun en ollut yhtään odottanut, että Akira synnyttäisi jo tänään. Sen jälkeen olinkin hyvän tovin puolittain Saksassa, kun jokainen puhelimen piippaus saattoi merkitä, että meidän tyttö on syntynyt. Väliaikoina kun Saksasta ei kuulunut mitään, seurasin facebookissa Vandan synnytyksen etenemistä, koko ajan salaa toivoen, että Akira yltäisi samanlaisiin pentumääriin. Ja Jussi vilkuili miua hermostuneena, kun siitä jo yksi pentu olisi tänä vuonna ihan tarpeeksi, ja sen mielestä osoitan ihan liian suurta mielenkiintoa ihan liian montaa pentuetta kohtaan - etenkin siinä kohtaa, kun yksi Vandan muksuista muistutti minua näkemästäni unesta.

Akiran pennut 0vrk. Kuva: Mandy Schuhmacher
Eli pentukuume vie taas kympillä, vaikka tänä vuonna miun piti olla järkevä ja hillitty ja ottaa tilanteet niinkuin ne on - ja olla innostumatta mistään pennusta ennen aikojaan. Eihän se taaskaan onnistunut. Olen mielessäni ominut itselleni jo useamman pennun ja odottelen huoli sydämessä läikähdellen, saanko pitää ne, ja jos saan pitää ne kaikki, mihin mie näätämääräni kanssa joudun.

Ehkä ihan hyvä, että nyt en taas voi muuta kuin odottaa. Eipä sillä, että elättelisin suuria toiveita järkiajattelun paluusta ihan lähiaikoina mitä pentuihin tulee.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen lippuarvonta Eläinystäväni -messuille

Ensiviikolla Helsingin messukeskuksessa on edessä Eläinystäväni messut. Meidänkin lauma on mukana edustamassa, joten laitetaan sen kunniaksi arpoen yksi kahden lipun lippupaketti. Samoilla lipuilla pääsee myös Lapsimessuille ja Model Expo- OutletExpo- sekä Kädentaito -tapahtumiin.

Lippupaketti arvotaan 17.4.2017 klo 20 mennessä postausta kommentoineiden kesken. Laitathan kommenttiin sähköpostiosoitteesi, niin saan otettua yhteyttä. Mikäli haluat liput postitettuina, olethan heti illalla tavoitettavissa, niin saadaan liput tiistai-aamuna postiin. Muussa tapauksessa liput saa noudettua messupäivinä messukeskukselta.

Onnea arvontaan ja hauskaa pääsiäistä kaikille!


perjantai 14. huhtikuuta 2017

Eläinlääkärireissua ja pentukuumeilua

Keskiviikkona käytiin taas eläinlääkärissä, ja sieltä haettiinkin nyt yhden implantin sijaan kaksi. Sikäli asia ei ole kovin iso ihme, sillä molemmat mummuskoista on implantoitu viimeksi jo ennen kuin ne muuttivat meille kesällä 2015. Eli johan niillä on lantit olleet vähintäänkin sen pari vuotta.

Itsepakkautuvat näädät
Siinä vaiheessa kun varattiin Snurrelle eläinlääkäriaikaa, oli vielä vähän epäselvää, tarvitseeko Esteri
kanssa implantin. Mutta koska senkin alapää näytti ehkä hieman erilaiselta kuin aiemmin, ja se oli alkanut putsata urakalla Mitellan korvia ja paimentaa sitä koko ajan, päätettiin että se on sen verran todennäköistä, että on parempi varmistaa, että sillekin on implantti saatavilla. Kun keskiviikko sitten tuli, asiassa ei ollut enää mitään epäselvää, vaan meillä oli mukana kaksi kiimaista mummuskaa. Siinä vaiheessa Esterin alapääkin kun oli jo ihan selvästi alkanut turvota.

Implantointi sujui enimmäkseen kommelluksitta - Snurre ja Esteri eivät kiinnittäneet oikeastaan mitään huomiota neulaan jolla implantti laitettiin, koska niillä oli lohitahnaa. Ainoa härdelli tuli siitä, että ensimmäinen implantti mitä Esterille oltiin laittamassa, hajosi sirpaleiksi jo ennen se oltiin saatu paikoilleen asti. Kyseisestä lantista lähtikin sitten Marjon toimesta reklamaatio valmistajalle ja Esterille laitettiin uusi. Onneksi implanttien kohdalla se vaikuttaa kuitenkin korkeintaan implantin kestoa pidentävästi, mikäli hajonneesta implantista osa päätyi Esterin niskaan asti. Tuon pienemmän, jossa on vaikuttavaa ainetta 4,7mg, lisäksihän freteillä käytetään tuplasti isompaa 9,4mg implanttia.

Tälläkertaa olin ensimmäistä kertaa itse paikalla lanttia laitettaessa, ja olihan se vähän karun näköistä touhua. Etenkin Esterillä, jolla on valkoinen turkki, ja jota jouduttiin hajonneen lantin takia pistämään kahdesti. Hormonilantti kun on kuitenkin kiinteä ihon alle asennettava kapseli, vaatii se fretin kokoon nähden hyvin ison neulan, että se saadaan neulan läpi paikoilleen. Niinpä piston jäljiltä myös tuli selvästi enemmän verta, kuin jonkin pienen rokotepiston. Mutta kun tietää kuinka paksunahkaisia ja vähästä hätkähtämättömiä omatkin fretit ovat, ei sitä tunne tarvetta höösätä siitä, jos joku operaatio vaatii joskus parikin pistoa, vaikka sitä aina välillä kovasti anteeksi pyydelläänkin.

Kuitenkin lantitusreissu myös muistutti, että Snurre on oikeasti vanha ja sairas eläin, vaikka se lääkityksen turvin onkin normioloissa ihan samanlainen menijä kuin aina ennenkin. Se oli keskiviikkona illalla selvästi normaalia väsyneempi ja myös sen tasapainossa oli pieniä ongelmia, joita sillä ei ole lääkityksen alkamisen jälkeen aiemmin ollut. Sen myötä lantitusreissu varmasti sen, että vaikka Snurre todennäköisesti tuleekin mukaan Eläinystäväni messuille, että saan huolehdittua sen lääkityksestä viikonlopun aikana, tulee se todennäköisesti olemaan enempi backstage-näätä, joka saa keskittyä nukkumiseen, syömiseen ja tuttuihin ihmisiin nuorempien hoitaessa edustushommia. Snurrelle tutuin hoitaja, jolle olisin sen lääkityksenkin hyvin luottanut, kun on kanssa messuilla mukana.    


Ja sitten se toinen asia, mistä muutamat ovatkin jo kyselleet: tämän vuoden pentusuunnitelmat. Niiden kanssa on edetty suunnilleen näin viime kesästä tähän päivään:

"Mikäli edes Mitellasta saadaan ikinä edes suht puruvarma aikuinen, meille ei enää koskaan tule pentua."
"Kyllä meille ehkä joskus voisi vielä tulla pentu. Pitää vuoden-pari väliä, ja kattoo sit jonkin helpomman suoraan kasvattajalta"
"Mie voin lähteä seuraksi Saksaan, jos haet sieltä pennun. Mutta vain seuraksi" (Sariannalle)
"Jos siihen pentueeseen, mistä Sarianna on ottamassa pentua, syntyy joku tosi kiva tyttö, voisihan se olla ihan hauska, jos meillä olisi pentuesisarukset. Mutta ei siinä ole toisaalta mitään järkeä hakea Saksasta asti ihan vain lemmikkifrettiä..."
"Mikä tuo naaras on?" (Sen saksalaisen kasvattajan sivuilla oli kuvia myös suklaanaarasta)
"Jos Akiran (Se suklaanaaras) pentueeseen syntyy jokin kiva suklaanaaras, olisihan se aika ihanaa"
"Montako tyttöä Akiran pentueeseen pitää syntyä, että siitä riittäisi meille se tyttö? Sen virallinen nimi voisi varmaan olla se Gaia. Gaia vom Spreewald. Kotoisammin Lysti."

Ehkä tulevan pennun vanhemmat. Kuva: Mandy Schuhmacher
Nyt ollaan sitten pisteessä, että Akiran laskettu aika on 17.4., eli silloin selviää, syntyykö pentueeseen suklaanaaraita. Todennäköisesti joudun kuitenkin odottamaan vielä Mysakin synnytyksen, jossa laskettu aika on 22.4., ennenkuin alkaa varmistua, voisiko meille riittää toivottua tyttöä, jos sellainen syntyy. Mutta jos niin on tarkoitus tapahtua, lähdetään Sariannan kanssa heinäkuun alussa Berliiniin kantoboksin kanssa. Vähän kyllä jo puhuttiin, että nyt kun matkajärjestelyt jo ovat jo varsin hyvällä mallilla, eiköhän sinne Berliiniin mennä, kävi pentujen kanssa miten vain.

Ja olen mie saattanut kysellä sijoitusnaarastakin... Mutta sen kohdalla asiat ovat enemmän kiinni siitä, syntyykö tänä vuonna sellaista tyttöä, minkä Emeliina haluaisi sijoittaa, ja millainen sijoituskotitarjonta on lähempänä Tamperetta. Mekin kun kyllä käymme Tampereen seudulla säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ei se ole kuitenkaan sama asia. Eli sen suhteen edetään sitten, jos Emeliina laittaa viestiä, että meille voisi olla sijoitustyttö tulossa.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Tunnistusmerkinnän tärkeydestä

Ideaalitilanteessa mikään lemmikki ei koskaan karkaisi. Koska niin kuitenkin välillä käy, kannattaa lemmikkien mahdollisiin karkumatkoihin varautua hyvissä ajoin ennakkoon. Eläimen edellytyksiä löytää karkureissulta kotiin kun voi parantaa parhaiten ennen sen katoamista. Kaksi helppoa ja usein tehokasta konstia karkureiden kotiinpaluun tehostamiseksi on eläimen tunnistusmerkintä, sekä hajujäljen talteenotto etsijäkoiria varten. Näistä ensimmäinen auttaa silloin, kun joku löytää karkurin ja toimittaa sen löytöeläintalolle tai eläinlääkärille, joka pystyy lukemaan eläimelle olevan sirun. Jälkimmäiseen taas karanneen lemmikin omistaja voi ottaa itse yhteyttä saadakseen apua lemmikkinsä jäljittämiseen.

Hankittaessa fretin pentu kasvattajalta, ensimmäinen näistä on jo perustasolla hyvin hoidossa: kaikki viralliset kasvattajat laittavat kaikille pennuilleen mikrosirut ja jokaisen pennun sirunumero rekisteröidään frettiliiton rekisteriin. Niinpä vaikka uusi omistaja ei koskaan tekisi asian suhteen mitään, eikä pitäisi tietojaan yllä missään rekisterissä, on pentu aina jäljitettävissä vähintään kasvattajalleen, jos löytäjä on yhtään perillä frettien rekisteröintikäytännöistä, eli osaa kysellä eläimen tietoja frettiliiton rekisteröijältä. Tätä voi vielä tehostaa huolehtimalla siitä, että pitää omat tietonsa ajantasalla liiton suuntaan, ja antaa luvan luovuttaa fretin omistajatiedot niitä kyseleville.  Tällöin eläimen löytäjä saa suoraan sen omistajan tiedot ja pystyy ottamaan yhteyttä. Muussa tapauksessa rekisteröijä pystyy ottamaan yhteyttä kasvattajaan, että hänen kasvattinsa on löytynyt, ja kasvattaja voi ottaa edelleen yhteyttä pennun ostaneeseen henkilöön.

Mikäli eläin tulee itselle jotain muuta kautta tai on muun merkkinen otus, kuten meidän Miikkis, siruttaminen onnistuu hyvin myös eläinlääkärillä käydessä. Frettien ja haisunäätien ohella mikrosirun voi asentaa useimmille muillekin lemmikkilajeille, kuten koirille, kissoille, kaneille... Edullisimmin sen saa yleensä rokotus- tai muun käynnin yhteydessä, tai eläinsuojeluyhdisten järjestämissä sirutustapahtumissa. Silloin kun siruttaa eläimen itse, on tärkeää muistaa, että sirua ei yleensä automaattisesti rekisteröidä mihinkään. Niskaan laitettu siru on siis itsessään pelkkä eläimen yksilöivä numerosarja. Mikäli sirun haluaa auttavan karkurin kotiin, on sirunumero rekisteröitävä johonkin yhdessä omistajatietojen kanssa. Frettien kohdalla vaihtoehdot ovat frettiliiton rekisteri, johon kuka vain voi rekisteröidä yli puolivuotiaan lemmikkifrettinsä tai erilaiset sirurekisterit, kuten Turvasiru.fi. Meillä frettien tiedot löytyvät sekä frettiliiton rekisteristä että Turvasiru-palvelusta, ja Miikkiksen tiedot Turvasiru-palvelusta. Turvasiru-palveluun päädyin alunperin siksi, että tiedän sen olevan hyvin paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen tiedossa. Turvasirupalveluun voi tallentaa eläimen perustietojen ja omistajatietojen ohella myös lisätietoja eläimestä. Meillä sinne on tallennettuna mitä Miikkikselle voi syöttää, ja tiedot Snurren sairaudesta ja siitä, mitä sille voi tarjota ensiapuna, jos sen verensokeri on löydettäessä ehtinyt laskea.


Etsijäkoiria voi ennalta auttaa ottamalla jokaiselta omistamaltaan eläimeltä karvatupon omaan erilliseen minigrip-pussiinsa. Tätä voidaan sitten tarvittaessa käyttää hajun antamiseen etsijäkoiralle. Tietenkin jos omistaa vain yhden lemmikin, saman asian ajaa esimerkiksi lemmikin nukkuviltti, eikä erillistä hajunäytettä välttämättä tarvita. Meillä jokaisen näädän karvanäyte löytyy lemmikkikansiosta eläimen omien paperien yhteydestä. Etsijäkoiraliiton neuvontanumero löytyy liiton sivuilta, ja sieltä saa tarvittaessa ohjeita kadonneen lemmikin etsintään. Mitä messuilla juttelin liiton edustajien kanssa, ovat etsijäkoirat olleet useamman kerran mukana frettietsinnöissäkin.

Pelkästään kotilemmikkinä elävän eläimen kohdalla tunnistusmerkinnän isoin hyöty onkin sen tarjoama apu eläimen tunnistamisessa, jos se karkaa tai varastetaan. Tunnistusmerkintä tulee myös tarpeeseen, mikäli eläimen kanssa haluaa joskus matkustella. Esimerkiksi fretit, kissat ja koirat tarvitsevat ulkomaille lähtiessä lemmikkipassin, jonka saaminen edellyttää että eläimellä on siru.

Mikäli sinulla on lemmikki, jota ei ole vielä tunnistusmerkitty, kannattaa tunnismerkintä hoitaa kuntoon nyt. Se on lemmikille halpa henkivakuutus, joka voi auttaa lemmikin kotiin, vaikka se eksyisi karkureissullaan kauemmaksikin.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Elämää haisunäädän kanssa: talvikausi

Mikäli ihmisistä tuntuu, että Miikkis on hävinnyt blogista lähes kokonaan, syy on varsin yksinkertainen: blogiin tulee kirjoitettua eniten siitä, mitä tapahtuu, ja viime kuukausina Mihailin kanssa ei ole juuri tapahtunut. Eikä itseasiassa viime viikkoinakaan, vaikka kaikkien muiden haisunäädät tuntuvat jo heränneen tähän kevääseen. Haisunäädillä vuodenaikojen vaihtelut näkyvät vielä vahvemmin kuin freteillä, eikä monikaan niistä tee talvikuukausina juuri muuta kuin syö ja nuku. Jos siis kaipaa ympärivuoden aktiivista seuralaista, haisunäätä ei ole sellainen. 

Miikkis kotona talvella
Miikkistäkin on koitettu talven aikana saada hieman aktivoitua, ettei sen paino karkaisi täysin kontrollista, mutta ongelmana on ollut se, että etenkään talvisin Miikkis ei aktivoidu muusta kuin ruuasta. Talvella mikään mahti maailmassa ei ole niin suuri, että sen eteen kannattaisi nähdä mitään vaivaa, ellei asiaan liity ruoka - ja jos ihan rehellisiä ollaan, tuo yliahne kastraatti ei aktivoidu muista syistä juuri minään vuodenaikoina. Poislukien ehkä lämpö - jos sille erehtyy antamaan pesään liian vähän vilttejä, se rakentaa talvipesänsä vaikka kylppärinmatoista ja pyykkikorin sisällöstä. Ruoka-aktivointia helpottamaan sille on koitettu hankkia kokonainen kokoelma erilaisia koirien aktivointipelejä, joiden kanssa se joutuu liikkumaan ja touhuamaan edes vähän saadakseen naminsa. Pojalla vain tahtoo olla voimaa kuin pienessä pienessä pitäjässä, eli joskus pelit vain kippaavat ympäri, jos namit tuntuvat olevan liian vaikeassa. Ja namien loputtua vetäydytäänkin taas oman pesäkolon suojiin tai sohvalle kainaloon.

Miikkis mummulassa talvella
Monessa suhteessa haisunäätä olisi periaatteessa helpompi lemmikki kuin fretit, sillä se ei kiipeile ja häsellä samalla tavalla (vaikka osaakin olla vessa-asioissa yhtä jäätävän itsepäinen), mutta toisaalta juuri näistä syistä haisunäädillä paino-ongelmat ovat miljardikertaa yleisempiä kuin freteillä. Ja niiden myötä tuntuu, että fretit ovat äärettömän paljon helpompia pitää, kun ei tarvitse jatkuvasti taistella sen yhden ja saman asian tiimoilta - ainakin jos asunnossa on useampia lemmikkejä, jolloin on hankalampi olla täysi ruokakuppinatsi. Frettien kohdalla kun ei juuri tarvitse miettiä, millä niitä aktivoisi, sillä aktivointiin riittää se, että tekee ylipäätään jotain, sillä jokainen paikkaa vaihtanut esine tai ihminen on uusi ja jännä juttu ja potentiaalinen hepulinaihe, vaikka sama esine olisi ollut asunnossa jo kuukausia toisessa kohtaa. Samaten joka ikinen lattialle hetkeksikin ilmestynyt muovikassi, pahvilaatikko tai reppu on tyttöjen mielessä hienointa maailmassa - siinä missä Miikkis katsoo ne äkkiä läpi ja poistuu tuhahtaen paikalta, ellei niistä löytynytkään mitään syötävää.

Parikymmentäkiloa lihaa herättää haisunäädänkin
Toisaalta taas talvikauteen liittyvä lämmönkaipuun tekee Mihailista maailman ihanimman kaikkulaisen. Tässäkin suhteessa poika kun on opportunisti, ja viihtyy monesti mieluusti sohvan nurkassa saman viltin alla paijattavana, jos vaihtoehtona on oma lattiantasossa oleva pesä. Fretteihin verrattuna Miikkis onkin oikea halinalle, ja viihtyy välillä sylissä tuntikausiakin, jos katsotaan vaikka leffaa tai nukutaan pieniä talvipäiväunia. Miikkis on myös hyvin mustasukkainen omasta kaikkupaikastaan, eikä edes halua jakaa sitä frettien kanssa. Tosin halituokioidenkaan keskellä poika ei unohda prioriteettejään: mikäli Jussi erehtyy kesken leffan keittiöön, miun syli tyhjenee sekunnissa. Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että jääkaappi luovuttaisi aarteitaan myös näädille, siihen  mahdollisuuteen on tartuttava.  

Talven aikana Mihailin läsnäolon huomaakin parhaiten silloin, jos herran iltapala sattuu olemaan myöhässä: Miikkis odottaa iltapalansa tulevan kello yhdeksään mennessä. Myöhästymisen ollessa pieni, Miikkis on yleensä iltariennolta tullessa ovella vastassa, ja ryntää heti ulko-ovelta keittiöön näyttämään missä on menty vikaan. Isompien myöhästymisten kohdalla Miikkis rupeaa omatoimiseksi, ja alkaa kaataa roskiksia ja availla kaappeja. Niinpä keittiön kaapeista jo kaksi on lukittuja, samoin kuin pakastin. Silloin huomaa yleensä nopeasti, jos vientiä odottava roskapussi on jäänyt roikkumaan ovenkahvaan tai jokin lukko huonosti kiinni. Siinä suhteessa Miikkis kyllä päästää meidät helpolla, että se on hyvin uskollinen sille, mistä se lähtee omatoimisesti ruokaa etsimään. Se ei siis tyhjennä sattuamanvaraisesti kaikkia hyllyjä ja kaikkia laatikoita, mikä mahdollistaa sen että asunnosta löytyy jopa joitain koriste-esineitä suht matalalta - tosin puisia, sillä frettien toimesta ne ovat lentäneet useampaan otteeseen.

Petitestaus on yksi niitä aktiviteetteja, joihin talvellakin venytään
Nytkin talvilomalla itsellä oli kovat suunnitelmat avata lenkkeilykausi vihdoin myös Miikkiksen kanssa, mutta poika ei ole lämmennyt ajatukselle vielä yhtään. Saan sen kyllä houkuteltua nameilla pesän suulle, mutta siitä se livahtaa äkkiä takaisin pesäänsä, jos koitan saada sitä valjastettavaksi. Pian pitäneen turvautua ryöstämään se pesästä, josko ulkoilu saisi senkin sisäisen kellon samaan vuodenaikaan muiden kanssa. Säännöllinen lenkkeily kun voisi tehdä hyvää meille molemmille.

...mutta oma kolo on paras kolo.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Viikonlopun touhuja

Aprillipäivä tuli ja meni ilman aprillausta. Jussi kyllä yritti ilmoittamalla hankkineensa Naja siamnesiksen eli indokiinan sylkevän kobran sekä Bitis arientansin eli buffanderin ja tuovansa ne asunnolleni karanteeniin. Höpläytys ei mennyt kuitenkaan läpi, sillä tiedän aivan hyvin, että Jussi ei ole kiinnostunut puukyitä kovemmista myrkyistä. Ei ainakaan niin paljoa, että olisi valmis ottamaan sen riskin, että lievemmässäkin tapauksessa purema johtaisi todennäköisesti siihen, ettei hänestä tulisi ikinä ainakaan kirurgia. Jussista pila oli kuitenkin ollut hyvä, sillä kyseisistä käärmeistä oli juuri laitettu myynti-ilmoituskin herppi.nettiin, eli niiden varaaminen olisi ollut hyvin mahdollista.

Terveystarkastukseen muodostui jonoa heti sen auettua

Aprillauksen sijaan suuntasimme aprillipäivän aamusta juhlahumuun Koira-kissaklinikan
45-vuotissynttäreiden kunniaksi pystytetylle teltalle Turun keskustaan. Sielä oli ohjelmassa ilmaisia eläinlääkärintarkastuksia lemmikeille, ja jokainen tarkastuksessa käynyt sai lisäksi mukaansa yllätyskassin. Olin jo etukäteen tiedustellut, mitä lajeja tarkistus koskee, ja montako lemmikkiä saman omistajan olisi suotavaa maksimissaan mukanaan tuoda, ja niinpä me lähdimme paikalle Esterin ja Itsyn kanssa. Valikoin tytöt mukaan hampaidensa takia, ja koska kumpikaan ei ole käynyt tarkastuksessa marraskuisen Linnunmäki-reissun jälkeen. Kummaltakaan ei löytynyt hammaskiveä, joten sain kokonaisen päivän elää siinä uskossa, että saattaisimme selvitä ilman eläinlääkärissäkäyntiä kesän rokotuksiin asti. Seuraavana päivänä kuitenkin paikallistin, miksi fretit ovat mielestäni haisseet viime päivinä oudolta. 

Eläinlääkärintarkistuksen jälkeen tiputimme Esterin ja Itsyn yhdessä Sariannan lauman kanssa Sariannan asunnolle ja lähdimme shoppailemaan. Minun piti hankkia vain liimapuikko nukkisaskarteluihin ja Sariannan ruokia laumalleen, mutta ei se taas mennyt ihan niin. Pienessä tassuputiikissa keskustassa kun tuli vastaan ihan uusi nappulatuttavuus: nappula joka on 83 prosenttisesti kaninlihaa. Olen jo pidempään harmitellut, kun kania ei löydy missään sellaisessa muodossa, jossa sitä olisi helppo syöttää nääpille, joten pitihän se pussi napata heti mukaan. Pienemmät ruokaeläimet kun tulee syötettyä vielä mieluiten kokonaisina, mutta koska jo hamsterien ja rottien kohdalla sotku on välillä melkoinen ja näky kohtuu makaaberi, olen suosiolla päättänyt, että mahdolliset kani- ja marsukestit saavat odottaa siihen, jos näädillä on joskus ulkotarha. Hamsterit taitavat päätyä samalle listalle sen jälkeen, kun lauma sai niitä eilen Mitellan synttärien kunniaksi. Aamulla hamstereita kun oli taas kiikutettu ympäri asuntoa ja revitty niin, että siistit pakastejyrsijät näyttivät tappofestivaalin uhreilta. Toistaiseksi tyydyin kuitenkin siirtämään ne vain siivouksen tieltä takaisin kuppiin, josko ne jopa vielä syötäisiin.


Sunnuntaina Snurre näytti mikä asunnossa haisee ja paljasti kiimansa kunnolla. Tytön alapää on nyt
ihan selvästi turvoksissa, ja sen myötä päästään varaamaan implantointiaikaa. Mahdollisesti jopa kahdelle näädälle, sillä Esteri saattaa olla lähestymässä samaa, vaikka sen kohdalla kiiman merkit eivät näy vielä läheskään yhtä selvinä. Selvästi kevään ja lääkityksen myötä Snurrellakin on nyt virtaa ja hormonit hyrräävät urakalla, mikä on tietenkin varsin positiivista. Samalla voin kuitenkin haudata haaveeni siitä, että tässä kuussa selvittäisiin eläinkuluista alle satasella.

Miikkistä frettien kevätkuhina tuntuu lähinnä ärsyttävän, ja sillä on viime päivinä ollut vähän pinna tiukilla frettien häsellyksen kanssa. Niinpä lauma on ollut yöt jaettuna kahtia niin, että fretit ovat saaneet itselleen keittiön ja vaatehuoneen ja Miikkis olohuoneen ja kylppärin. Saa poikakin sitten nukkua ja rauhoittua ilman että koko ajan on joku fretti pukittelemassa niskassa ja haastamassa leikkiin. Ulkoilusta kun ei olla vieläkään saatu haettua sitä yhteistä laatuaikaa Miikkiksen kanssa pojan hautauduttua aina vain syvämmlle pesäänsä koittaessani houkutella sitä ulos. Kai päivisin alkaa olla sille jo liian kirkasta ja illat ovat vielä turhan viileitä. 

Uusi nappulatuttavuus

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Mitella 1v

Mitella 4kk
Vuosi sitten tänä päivänä kotieläinpiha Tarassa Torniossa syntyi frettipentue. Siitä muutama kuukausi
eteenpäin ainakin yksi pentueen tytöistä lähti pikkuhiljaa laskeutumaan lapista etelämmäs, ja päätyi lopulta muutamassa eri kodissa mutkan tehtyään aina Turkuun saakka. Turkuun saapuessaan jossain välissä Bellaksi nimetty pastellimittipallo oli iältään 4kk ja ehtinyt purevaisena ja hyvin energisenä saamaan hankalan lapsen maineen.

Meidän yhteinen tarinamme alkoi heinäkuun puolivälissä viime vuonna. Olin viikkoa aiemmin bongannut ilmoituksen kiltistä ja helposta pastellitytöstä, joka tarvitsisi nopeasti uuden kodin. Itse haaveilin kuitenkin mustasoopelinaaraasta, ja vaikka alkoikin uhkaavasti näyttää siltä, että ainakaan mikään alkuperäisistä pentusuunnitelmistani ei toteutuisi, en ollut vielä täysin luopunut toivosta, etteikö meille voisi vielä se tumma tyttö löytyä. Sitten se sama pastelli tuli uudestaan myyntiin, eri myyjällä. Tälläkertaa tytölle etsittiin kokeneempaa kotia, jossa oltaisiin valmiita tekemään töitä tytön totuttamiseksi käsittelyyn. Tyttö oli edelleen kaikkea muuta mitä etsin (poislukien että se oli fretti ja naaras), mutta se tarvitsisi kotia, ja minä halusin kovasti pentua mummuskojen seuraksi. Niinpä päätin, että jos pentu vaikuttaisi sellaiselta, että minun frettikokemuksellani sen kanssa voisi pärjätä, sillä olisi koti meidän luona. Ja muutamaa puhelua ja useampaa viestiä myöhemmin asia oli sovittu.

Mitella tulopäivänään Piknikissä
Bella muutti meille paria viikkoa myöhemmin, kun suuntasimme pk-seudulle KesäPiknik-näyttelyn tiimoilta. Aikataulusyistä päädyttiin siihen, että minä jäin mummuskojen kanssa näyttelypaikalle ja Jussi lähti Porvooseen hakemaan meidän uutta perheenjäsentä. Ja käytti sen samalla reissulla eläinlääkärillä saamassa rokotukset ja mikrosirun, sillä toisin kuin kasvattajalta hankittaessa, pentua ei oltu sirutettu ennen luovutusta. Sitten tuli se hetki, että Jussi ojensi minulle boksin, että tässä se nyt sitten on. Ja itse olin yhtäaikaa utelias ja kamalan jännittynyt: minun ensimmäisen pennun piti olla helppo pentu suoraan kasvattajalta, eikä kodinvaihtajariiwiö. Mutta kodinvaihtajariiwiö meille tuli, ja tiesin, että tuli mitä tuli, homma laitettaisiin toimimaan tytön kanssa.

Tyttö sai kutsumanimekseen Mitella, ja yhteiselo alkoi. Yksi asia meni pennun kanssa heti yli odotusten: jopa Snurre hyväksyi pennun parissa päivässä, vaikka se jännitti tuolloin vielä nykyistä enemmän vieraita näätiä. Olin varautunut viikkojen tai kuukausien puffin ja huudon sekaiseen totutusrumbaan, joten olin tästä enemmän kuin iloissani. Mitellan kanssa haasteet tulivat kuitenkin toisesta suunnasta: se puri jos suinkin sai tilaisuuden jääden roikkumaan sormiin, ja sen energiaa ei saanut purettua edes jokailtaisiltaisilla monen kilometrin juoksulenkeillä. Ja tuntui, että mitä ikinä sitä yrittikin, Mitella puri vain entistä lujempaa. Sen kanssa eivät tuntuneet auttavan sen enempää kiellot kuin jäähytkään, eikä se ollut moksiskaan, jos parhaita purukohtia koitti sivellä chilillä tai sitruunamehulla - ne saivat vain haavat kirvelemään entistä enemmän. Mutta onneksi Turussa oli muitakin, joilla oli samanikäiset pennut. Silloin kun oma jaksaminen tuntui loppuvan täysin, nappasin Mitellan boksiin ja lähdin Sariannan luo. Uusi ympäristö, muut pennut ja pari käsittelijää lisää saivat etenkin alkuun pennun väsähtämään paremmin mihin yksinäni pystyin. Ja Mitellan ollessa väsynyt, sitä pystyi jopa käsittelemään ilman että jokainen käsittely päätyi haavojen puhdistamiseen ja laastareihin.

väsynyt kakara
Viikkojen vaihtuessa kuukausiksi, pahimmat puremat kuitenkin vähenivät. Enää tyttö ei purrut siksi, että se olisi vieroksunut käsittelyä, vaan lähinnä innostuessaan. Mitellan mielestä kaikkiin parhaisiin leikkeihin kun kuuluu hampaat (ja tästä se ei ole päässyt täysin eroon vieläkään...). Ja silloinkin kun tyttö puri, puremat alkoivat yhä useammin olla lukkojen sijaan huomattavasti kevyempiä näykkäisyjä, jotka eivät aina rikkoneet edes ihoa. Pikkuhiljaa puremat alkoivat myös korvautua muulla: Mitella alkoi yhä useammin tulla ovelle vastaan ja kiivetä syliin tervehtimään kun tulin kotiin. Mitella alkoi myös reagoida silityksiin nuolemalla sormia. Meidän rasavillistä alkoi kuoriutua oikea mammanmussu.

Snurre otti pennun heti omakseen
Kaikkein isoin ihme minkä tuo nyt vuoden vanha tyttö toi tullessaan on kuitenkin tapahtunut meidän laumassa. Ennen Mitellaa meillä oli kaksi frettiä, jotka tulivat enimmäkseen hyvin toimeen keskenään. Mitellan myötä niistä tuli lauma, johon myös Itsy myöhemmin otettiin. Ennen Mitellaa meillä oli hyvin paljon vähemmän frettien välistä vuorovaikutusta, mutta Mitella on erittäin frettisosiaalisena ollut se liima, joka on hitsannut porukan yhteen. Se on opettanut Snurrelle paljon frettien välisestä kommukoinnista ja tuonut sen myötä sille paljon aiempaa enemmän itseluottamusta. Frettien kanssa Mitella osaa suhteuttaa voimansa ja leikkinsä todella hyvin seuran mukaan. Kun ennen Mitellaa Snurre ja Esteri harvoin edes nukkuivat yhdessä, nykyään meillä usein löytää kaikki neljä samasta kasasta. Ja myös Mitella on oppinut hyvin paljon Snurrelta, joka on päättänyt opettaa Mitellalle kaikki parhaat temppunsa karkkipaperien jemmaamisesta ei-toivottuun boksikäyttäytymiseen.

Mitellan kevätlook 2017


Kaiken kaikkiaan Mitella on ollut fretti, jota meille ei ikinä pitänyt tulla, mutta jota täydellisempää en olisi osannut meille ikinä valita. Vaikka se nyt vuoden ikäisenäkin osaa yhä olla hepuloidessaan aika riiwiö, on se silti maailman paras hepuliprinsessa.

Paljon onnea Mitella 1v <3

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kuluseuranta 2017: maaliskuun yhteenveto

Viime kuussa tuli taas täydennettyä pakastinta vähän isommin, käytyä eläinlääkärissä, laitettua tilaukset Zooplussaan ja akvaarioon.fi -verkkokauppaan sekä hoidettua jäsenmaksut kuntoon. Näistä puroista syntyikin sitten puoli varkain sellainen virta, että loppusumma piti vielä tarkastaa kertaalleen. Mutta niin se kuitenkin oli, että viime kuussa eläimiin ja eläinharrastukseen paloi taas lähemmäs neljäsataa euroa, vaikka en ole vieläkään hankkinut hevosta.

Kultaakin kalliimmat <3
Tässä kuussa koitetaankin pysyä sitten visusti alle satasessa, vaikka tulevat Eläinystäväni-messut messutarjouksineen eivät varmasti tule helpottamaan asiaa. Mutta noilla ei kyllä nyt pitäisi olla mitään tarvikepuutteita, ja muutenkin varastojen pitäisi riittää tämä kuu hyvin. Mitä nyt hiiriä saatan laittaa tilaukseen lisää, nyt kun Snurrekin on päässyt niiden makuun. Kokonaiset ruokaeläimet kun ovat kuitenkin sen verran hyvää ravintoa noille, vaikka ne ovatkin kilohinnaltaan ihan eri planeetalta pötköruokien kanssa.

Pissa-alustoja meillä myös kuluu sen verran kiitettävää tahtia, että kissanhiekan tai puupelletin käyttö tulisi varmasti selvästi edullisemmaksi. Olen kuitenkin edelleen niin ihastunut siihen, että kaikki lattiat eivät ole täynnä hiekkaa, että siitä luksussesta olen ainakin toistaiseksi valmis maksamaan. Joten säästöjä pitäisi koettaa hakea varmaan siitä kaikesta kivasta, mutta ei niin tarpeellisesta pikkusälppeestä, kuten uusista leluista. Nuo kun kuitenkin rakastavat yhtälailla (ellei enemmänkin) tyhjiä muovipusseja, pahvilaatikoita, pillejä yms.

Akvaarion uusi ruokinta-automaatti on myös toiminut sen verran hyvin, että vanhan uskaltanee jo laittaa myyntiin. Nykyisen kalaston kanssa kun totesin yhdellä isolla säiliöllä varustetun automaatin huomattavasti kätevämmäksi ja käyttäjäystävällisemmäksi kuin kolmellakymmenellä pienellä lokerolla varustetun. Nykyiseen kun saa ehkä vain yhtä ruokaa kerraallaan, mutta kotona ollessa sitä on helppo monipuolistaa tarjoamalla välillä välipaloiksi kuivattuja tai pakastettuja hyönteisiä, ruokapellettejä, kasviksia yms. Reissun päällä ollessa yksi perusruoka taas riittää hyvin. 

Ruuat & namit 118,67€
Eläinlääkäri & lääkintä: 88,71€
Tarpeelliset tarvikkeet: 35,10€
Näyttely- ja yhdistyskulut: 60€
Kaloille: 90,70€
Kaikki yhteensä 393,18€



Maaliskuu

Näädille:

Ruuat & namit:
Broilerin sydän 10kg Atria 39,00€
Broilerin sisäelinseos 2*0,5kg Mur-Kis 7,30€
Hiiri aikuinen 25*18g 31,25€
Kalkkunan jauheliha luuton 9kg (18*0,5kg) 43,75€
Kanan siivet 0,8kg Mush Basic 6,00€
Lohiöljy/kalaöljy 1l 12,00€
Kanan selkä ja siivet jauhettu 2*0,5kg 5,40€
(Vauhti-Raksun tilauksesta -5€ lahjakortilla)
TubiCAT -lohitahna 9*75g 14,97€ 

Eläinlääkäri & lääkintä:
Snurren verikokeet 62,00€
4kk:n Prednisolon -lääkitys 3,91€
Tabletinhalkaisija 9,20€
Fysiologinen suolaliuos (ensiapukaappiin) 12,10€
Neuloja 5kpl (ensiapukaappiin) 1,00€
Ruisku 10ml (ensiapukaappiin) 0,50€

Tarpeelliset tarvikkeet:
Talouspaperi 6€
Itsylle flexi 11,12€
Bob Martin Spring -pissa-alustat, 2*21kpl 17,98€

Näyttely- ja yhdistyskulut:
Näätähässäkkä -ilmoittautuminen: 2 näätää viralliseen ja 1 pet-luokkaan, 25€
V-S frettien jäsenmaksu 2017 15€
Suomen lemmikkihaisunäädät ry:n jäsenmaksu 2017 20€

Kaloille:

Hobby XL intianmantelipuunlehdet 12kpl 9,50€
EasyLife EasyCarbo -nestemäinen hiililannoite 1l 24,50€
Eheim 3581 -ruokinta-automaatti 41,95€
Eheim suodatuspatruuna PowerLine XL 7,85€
Akvaarioon.fi lähetyksen postikulut 6,90€