Aitausleikkiä

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Viikonloppuna oli siskonpoikani synttärit, joten pakkasimme taas näädät messiin ja suuntasimme Tampereelle. Näädät tosin missasivat juhlat, sillä kävimme ennen siskoni luokse menoa pystyttämässä niille aitaukset äitini luokse. Tai aitaukset tytöille: Miikkiksellä on mummulassakin vapaus liikkua valvomatta mielensä mukaan. Kahden viikon takaisesta on edistytty sen verran, että tällä kertaa menomatkan Tampereelle samassa boksissa matkustivat Justiina, Itsy, Huisku ja Esteri, ja ne myös jakoivat toisen aitauksista keskenään enimmäkseen ilman mitään mutinoita. Siitä rohkaistuneena uskaltauduin yrittämään tänään aamulla samaan aitaukseen myös Mitellaa, joka sai vastaansa muutaman vastalauseen Justiinalta, mutta homma jäi aitauksessa tällä kertaa siihen.

Mummuskat valtasivat mummulan ainoan riipparin
Koska vastassa ei ollut täystyrmäys kummankaan taholta, aloimme myös miettiä, uskaltaisiko Justiinaa ja Mitellaa kokeilla kotimatkalla samaan boksiin. Päädyimme lopulta siihen, että kokeilemme sitä puolet matkasta, ja Mitella vaihtoi boksia Härkäpakarin kohdalla. Ihan samaan riippariin ei boksissa mahduttu, mutta boksimatka sujui rauhallisesti toisen ollessa riipparissa ja toisen viltissä alapuolella. Mikä on osaltaan rohkaisevaa. Nyt meillä oli sitten viisi näätää kuudesta varsin rauhallisesti samassa pienessä tilassa, vaikkakin vasta sen tunnin verran.

Silti totutuksen suhteen ollaan vielä kaukana lopullisesta maalista: että kaikki voisivat olla täysin rennosti toistensa seurassa koko ajan. Isoimpana ongelmana on edelleen Lysti, mutta myös Mitella innostuessaan lähtee helposti härkkimään ja jahtaamaan Justiinaa. Pahin kombo on se, kun toinen junnuista menee haastamaan Justiinaa leikkiin, Justiina kieltäytyy ja sitten molemmat kakarat saavat hepulin ja alkavat putputtaen pomppia Justiinan ympärillä niin että se ahdistuu. Silloin Justiina saattaa napata junnuja korvasta, ja sen jälkeen junnutkin saattavat lähteä pyörittämään sitä niskasta. Pahimmillaan tilanne eskaloituu niin nopeasti, että on hankala sanoa, kuka teki mitä ja jahtaa ketä. Siinä kohtaa osa porukasta lähteekin yleensä rauhoittumaan.   

Nuoriso sai tyytyä vilttipaikkoihin.
Justiina on kuitenkin hakeutunut aiempaa enemmän Esterin ja Itsyn viereen nukkumaan jaettuaan niiden kanssa boksin eläinlääkärireissulla, niin aloimme Jussin kanssa miettiä sitäkin, pitäisikö sitä koettaa boksibondausta myös Justiinan ja Lystin kanssa, vai onko vielä liian aikaista pakottaa niitä samaan suljettuun tilaan. Kaneilla tuo kikka kun ainakin välillä toimi. Boksireissulla eläinten huomio kun kiinnittyy osittain ympäristöön ja boksin liikkeisiin ja siten muuhun kuin "kaveriin", mutta kaveri on kuitenkin koko ajan siinä vieressä. Boksissa ei myöskään ole samalla tavalla tilaa riehua tai paeta, ja ainakin meillä näädät menevät yleensä aika nopeasti boksimoodiin ja vetäytyvät nukkumaan kun huomaavat että taas mennään (paitsi Mitella, jolle Snurre ehti opettaa parhaat tekniikat kantoboksin luukun raapimiseen). Näiden kanssa tämä olisi kyllä tarkoitus tehdä sellaisella reissulla, jolla eläimet saa helposti nopeasti erilleen, jos homma käy liian ahdistavaksi.

Lysti ei osallistunut viikonloppuna aitaustutustumisiin, vaan sille järjestettiin omaa energianpurkua.
Mutta näillä jatketaan. Neljä kuudesta tulee jo melko hyvin juttuun. Jussi onnistui kyllä jo puhumaan minulta lupauksen, että jos saadaan Justiina laumaan, seuraavaa aikuista kodinvaihtajaa katsotaan aikaisintaan sitten kun Justiinasta aika jättää. Muutenkin meillä on ollut hieman puhe, että ensivuoden rauhoittaisi uusista tulokkaista, kun tänä vuonna on ollut ja voi olla vielä edessä enempikin tätä totutusrumbaa. Saavat sitten kaikki levätä tämän (ja mahdollisten pentujen) jäljiltä pidempään, ja keskittyä kunnolla nauttimaan näistä kotona olevista tyypeistä. Mutta ennen sitä tämä halutaan kyllä katsoa toivottavasti sinne maaliin asti (samoin kun se, mitä pariin tiettyyn pentueeseen syntyy).

Kukaan ei kuitenkaan missannut lohitahnaterapiaa

4 kommenttia:

  1. Mummovoimaa! Hyvä Justiina! Hyvä Esteri!
    Ihanaa, että mummot alkavat olla melkein kamuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummuilla ajanviettotavat ja intressit tuntuvat menevän paremmin yhteen mitä Justiinalla ja nuorisolla :D Mutta pidetään kaikki peukut pystyssä, että nekin vielä löytäisivät yhteisen sävelen.

      Poista
  2. Nuo kaksi eka kuvaa ovat aivan mainioita! Justiinalla on tosi tuima ilme: "Ja sitten ei pennut melskata tai saatte korvatillikan!" Ja Esteri taas sanoo, että " Noo, Justiina, ne ovat niin nuoria vielä. Etkös muista enää omia nuoruusvuosiasi?"
    Ja toka kuvassa on järjestys ja kaikkinainen ordnunki justi kohdallaan - penskat alhaalla ja rouvat ylhäällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esteristä on alkanut nyt vanhoilla päivillä tulla vähän lunkimpi johtohahmo laumalle :D Sekin oli tullessaan aika paljon topakampi tapaus.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI